Xamk Learn -ympäristön opintojaksojen elinkaari

Learn-ympäristössä kaikilla opintojaksoalustoilla on elinkaari, jonka puitteissa ne ovat ensin aktiivisia, arkistoituvat sen jälkeen ja viimeisessä vaiheessa poistuvat oppimisympäristöstä. Opiskelu tapahtuu aktiivisessa vaiheessa olevilla opintojaksoalustoilla. Arkistoituessaan opintojaksoalusta poistuu opiskelijoiden saatavilta ja sinne aktiivisessa vaiheessa syntyneet opintosuoritukset jäävät opettajan tarkasteltaviksi. 

Opintojaksoalustan opettaja näkee arkistoituneen opintojakson ja hän voi halutessaan käyttää siitä tehtyjä kopioita myös uusien toteutuksien pohjana. Kun arkistointiaika päättyy, opintojaksoalusta ja siellä olleet opintosuoritukset poistetaan lopullisesti oppimisympäristöstä. Opintojaksoalustan tulevasta arkistoitumisesta sekä poistamisesta tiedotetaan etukäteen opintojaksoalustan opettajia.

Opintojaksoalustan elinkaari voi olla kestoltaan normaali tai pidennetty. Normaalin elinkaaren pituus on kolme vuotta, joista opintojaksoalusta on aktiivisena vuoden ajan ja sen jälkeen arkistossa kaksi vuotta. Tätä elinkaarta noudattavat suurin osa oppimisympäristön opintojaksoalustoista. Pidennetyn elinkaaren pituus on kuusi vuotta, joista opintojaksoalustat ovat aktiivisena viisi vuotta ja arkistoituna yhden vuoden. Pidennetyn elinkaaren opintojaksoja ovat mm. erilaiset ryhmä-, opinnäytetyö-, harjoittelu-, oppimateriaali- ja projektialustat.