OPISKELIJAN LEARN-ALUSTAA KOSKEVAT TOIVEET OPETTAJALLE

Takaisin ohjeiden sisällysluetteloon


1

Haluan tehdä hyvää työtä ja tietää, mitä minulta odotetaan. Varmistathan, että opintojakson suoritusohjeet, osaamistavoitteet ja arviointikriteerit löytyvät helposti alustalta.


2

Haluan suunnitella ja organisoida omaa työtäni. Varmistathan, että opintojakson aikataulu on selkeästi koottuna alustalla ja kaikkien tehtävien palautusajankohdat näkyvät myös opintojaksoalustan kalenterissa.


3
Pidän oman etenemiseni seuraamisesta, ja suoritusprosentin näkyminen alustalla motivoi minua. Joskus on harmillisesti saattanut käydä niin, että kokonaisprosentti on jäänyt vajaaksi minusta riippumattomista syistä. Jos käytät opintojaksoalustalla suoritusten seurantaa, varmistathan, että se toimii oikein.


4

Opintoihini liittyy paljon tietoa ja tiedon etsimistä. Tämä on mielenkiintoista, mutta myös raskasta. Varmistathan, että tehtävät ja materiaalit, jotka kuuluvat yhteen, löytyvät opintojaksoalustalla samasta paikasta tai ovat selkeästi merkitty toisiinsa liittyviksi.


5

Minulle saattaa tulla tarve kysyä opintojaksoon tai sen suorittamiseen liittyviä tarkentavia kysymyksiä. Varmistathan, että alustalta löytyy ohjeet siihen, miten voin esittää kysymykseni niin, että saan siihen vastauksen.


6

Minulla on paljon työtä, ja vaikka aihe onkin kiinnostava, ei minulla välttämättä ole aikaa selata kaikkia mielenkiintoisia lisämateriaaleja. Varmistathan, että kaikilla lisätyillä materiaaleilla on olennainen ja ymmärrettävällä tavalla kuvattu tarkoitus ja lisämateriaalit ovat selkeästi erotettavissa muista materiaaleista.


7

Palaute omasta oppimisestani on minulle tärkeää. Tarjoathan minulle mahdollisuuden seurata ja arvioida oman osaamiseni kehittymistä.


8

Opiskelutovereissani on paljon erilaisia oppijoita. Varmistathan, että kaikilla ryhmäläisilläni on yhdenvertainen mahdollisuus oppimiseen. Käytäthän selkeää ja ymmärrettävää kieltä, kuvaavia otsikoita sekä ymmärrettäviä linkkejä. Huomioithan saavutettavuuden myös silloin, kun valitset opintojakson materiaaleja.


9

Opettajat ja opetustavat ovat erilaisia, ja tämä on rikkaus, josta pidän. Täysin toisistaan poikkeavat käytännöt ovat kuitenkin myös raskaita. Noudatathan koulutuksen yhteisesti sovittuja toimintatapoja ja käytät yhteisiä työkaluja.


Toiveet perustuvat keväällä 2020 toteutetun Learn-oppimisympäristön käyttäjäkyselyn avoimiin vastauksiin.